Monen eri alan ammattilainen voi toimia kevytyrittäjänä

Onko mielessäsi uusi bisnesidea, mutta et tiedä miten lähteä myymään sitä? Liiketoiminnan harjoittamiseen tarvitaan muutakin kuin vain idea, vaikka toki se on kaiken alku ja juuri. Tässä artikkelissa kerron kuinka aloitteleva yrittäjä pääsee alkuun.

Pidä ideasi ja tavoitteesi kirkkaana mielessä

Ensin on tärkeää miettiä idea loppuun asti: missä, millä hinnalla ja kenelle tuotetta myydään. On järkevää myös tarkistaa kuinka kilpailtu ala sinun alasi on. Mieti miten erotut kilpailijoista ja miksi asiakkaat ostaisivat juuri sinun palvelusi tai tuotteesi. Voit pohtia liikeideaasi ääneen luotettavien ystävien tai perheejäsenten kanssa. Ulkopuolinen osaa antaa erilaisia huomioita ideaasi kohtaan, kuin mitä itse ehkä tulisit ajatelleeksi. Liikeidea kirjaaminen paperille ei ole pahitteeksi sekään, sillä silloin ajatukset saa selkeämmin jaoteltua. Voit tehdä sen joko kirjoittamalla tai esimerkikisi vision boardin eli suomeksi aarrekartan avulla. Näin tulet pohtineeksi myös tavoitteitasi. Mihin haluat liiketoiminnallasi tähdätä? Haluatko toiminnasta täysipäiväisen ammattin vai kenties pientä lisätienestiä tuovan sivutyön. Yritystoimintaa voi harjoittaa niin osakeyhtiössä, toiminimellä kuin kevytyrittäjänäkin. Kun mielessäsi on selkeä tuote ja suunnitelma, on niistä huomattavasti helpompaa kommunikoida uskottavasti myös muille.

Kevytyrittäjyys mahdollistaa oman palvelun tai tuotteen testaamisen

Vaikka suunnitelmallisuus alussa kannattaa, ei uuden idean kanssa tarvitse heti lähteä perinteisen yrittäjän paperisotaan tai verokiemuroihin. Jos haluat vain testata ideaasi tai tehdä omaa yritystoimintaa sivutyönä, voi kevytyrittäjyydestä olla sinulle hyötyä. Tämä yrittämisen muoto on nimensä mukaisesti kevyempi kuin perinteinen yrittäjyys. Keveydellä viitataan siihen, että yrittäjä voi keskittyä oman tuotteensa tai palvelunsa tuottamiseen ja myymiseen, silla aikaa kun kevytyrittäjyyttä tarjoava palvelu hoitaa taustahommat hänen puolestaan. 

Muista selvittää yrittäjän verotus, eläke- ja etuusasiat hyvissä ajoin

Kevytyrittäjänä, muun muassa Floy Oy:llä, työskentelee monenlaisia ammattilaisia. Voit olla muusikko, rakentaja, kirjailija, taitelija tai vaikkapa eläintenhoitaja. Näiden laskutuspalveluiksikin kutsuttujen palveluiden kautta yrittäjä pystyy laskuttamaan asiakkaita. Yrittäjä toimittaa palveluntarjoajalle verokorttinsa, jolloin myös veroasiat hoituvat palvelun puolelta. Esimerkiksi toiminimiyrittäjän täytyy huolehtia verojen maksusta itse. Ennen minkään asteiseen yritystoimintaan ryhtymistä kannattaa tarkistaa sen vaikutukset muun muassa työttömyysturvaan sekä eläkevakuutuksiin.



tag:
305 sanat

minusta

Liiketoiminnan kiemuroihin perehtyvä blogi Liiketoiminta on monen nykyaikaisen yhteiskunnan toiminnon ydin. Kaikki kaupankäynti on liiketoimintaa, tavalla tai toisella. Blogissani kirjoitan liiketoiminnasta yleisesti, mutta saatan sukeltaa myös sen yksittäisiin aloihin. Saatat löytää täältä tietoa kaupallisen liiketoiminnan historiasta ja kehityksestä tähän päivään saakka. Pohdin mahdollisesti myös liiketoiminnan tulevaisuutta - voivatko menestyvä yritystoiminta ja kestävä kehitys kulkea rinta rinnan? Juuri tulevaisuuden muutosten vuoksi koen tämän aiheen erittäin mielenkiintoiseksi. Kerron myös liiketoiminnan opiskelusta - mitä bisneskoulussa oikein opitaan? Voiko kenestä tahansa tulla menestyvän yrityksen omistaja tai huippumyyjä? Täältä saatat myös löytää vinkkejä oman yrityksen ja liiketoiminnan perustamiseen. Tervetuloa siis blogini pariin! Kuulen mielelläni kommenttejasi aihealueeseen liittyen, niin alan ammattilaisilta kuin ihan tavallisilta kuluttajiltakin.

Haku

Kategoriat

arkisto

tag